Valokuvauskilpailun voittajat palkittiin retkistipendillä

Eurajoen ja Köyliönjoen ja jokien valuma-alueiden suojeluun keskittyvän JOKIohjelman yhtenä tavoitteena on jakaa tietoa alueen vesistöistä ja niiden tilasta. JOKIohjelma järjestikin tänä keväänä, 1.2.-30.4. välisenä aikana, valokuvauskilpailun toiminta-alueellaan sijaitseville alakoulujen 5.-luokkalaisille ja yläkoulujen 8.-luokkalaisille.

Lapsille ja nuorille järjestetyssä valokuvauskilpailussa aiheena oli ”Minun lähiveteni. Miten voin suojella lähivesiä?” Kilpailuun osallistuttiin neljän kuvan sarjalla, jonka yhteyteen piti liittää kertomus kuvista ja tieto, mistä kuvat oli otettu. Alakoululuokkia osallistui kilpailuun kuusi, mutta yläkouluja oli mukana vain yksi. Yläkoululuokka osallistuikin kahdella kuvasarjalla.

”Saimme paljon hienoja kuvia ja näki, että luokat olivat panostaneet tarinoihin ja kuvaustilanteisiin.” Kertoo JOKIohjelmaa koordinoiva asiantuntija Henri Vaarala Pyhäjärvi-instituutista. ”Toisissa kouluissa kuvat käytiin ottamassa yhteisillä retkillä veden äärelle, kun taas toiset luokat pitivät omat esiraatinsa koululaisten vapaa-ajalla ottamista kuvista.”

Alakoululaisten sarjan valokuvakilpailun voitti lopulta Kiukaisten 5. luokka. Yläkoulun kilpailun voitti Euran yhteiskoulun 8. luokan kuvasarja: Luontokurssilaisten lähivedet 1. Kuvat tullaan julkaisemaan JOKIohjelman facebook-sivuilla ja instagramissa @jokiohjelma. Lisäksi ne tulevat näkyviin JOKIohjelman nettisivuille. Kepolan koulun ja Lallin koulun kuvat tulevat tämän lisäksi nähtäville Lallin Gallerian Köyliönjärvi-aiheiseen valokuvanäyttelyyn.

”On hienoa nähdä, että näinkin monta koulua lähti kilpailuun mukaan. Kilpailusta on tarkoitus tehdä perinne, jolla saamme koululaiset huomaamaan lähivetensä paremmin. Toivottavasti myös yläkoulut innostuvat tulevina vuosina mukaan. Ensi vuoden kilpailuaihetta ei ole vielä päätetty. Todennäköisesti myös kilpailuaikaan tulee muutoksia.”

Kilpailun palkintona annetaan voittaneelle luokalle 1000 euron retkilahjakortti.

JOKIOHJELMA

Pyhäjärvi-instituutti
S-posti: toimisto@pji.fi
Puhelin: 0440 344 054

Ota yhteyttä

Evästekäytäntö

Seuraa Jokiohjelmaa

Pyhäjärvi-instituutti tietosuoja