Juvajoki on kesäkaudella vähävetinen, mutta siellä sijaitsee potentiaalisia vaelluskalojen kutualueita. Juvajoen kalataloudelliset toimet olivat osana Satavesi virtaa – paikallisvedet paremmiksi hankkeen toimia, joissa Eurajoen vesiensuojeluyhdistys on toteuttanut talkootöillä niin virtapaikkojen inventointia kuin kunnostustakin.
_pieni.jpg)
Toimenpiteet aloitettiin kesällä 2024 Juvajoen alaosan kunnostuskartoituksella. Kartoituksen suorittivat Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen vapaaehtoiset. Kartoituksessa havainnoitiin joen kahdelta ensimmäiseltä koskialueelta syvyysvaihteluita mittatikulla, arvioitiin potentiaalisia kutu- ja pienpoikasalueita, virran monimuotoisuutta ja kohteet kuvattiin tarkasti. Koskialueilta löydettiin potentiaalisia soraikkoja ja pienpoikaskivikkoja kahdeksasta pisteestä.
Kunnostustarveinventoinnissa todetuissa potentiaalisissa kohteissa toteutettiin syyskuussa 2024 sähkökoekalastuksia. Kalastusten tavoitteena oli selvittää kalaston rakennetta ja lajistoa. Ajankohdallisesti joen virtaama oli sähkökoekalastusten aikaan todella korkealla ja ylivirtaamatilanteen vuoksi sähkökoekalastuksia ei voitu toteuttaa kokonaisuudessaan. Koekalastusalueita oli yhteensä kaksi, joista toinen sijoittui joen alaosaan inventointialueelle ja toinen n. 1,5 kilometriä ylävirtaan Veljestuvan läheisyyteen. Sähkökoekalastussaalis koostui kivennuoliaisista, ahvenista, kivisimpuista ja salakasta sekä täpläravusta. Koekalastuksen aikana tehtiin havainto myös hauesta. Sähkökoekalastus pyrittiin uusimaan syksyllä 2025, mutta tuolloin virtaamatilanne oli päinvastainen ja koekalastusta ei voitu toteuttaa vähäisen virtaaman vuoksi.
Kalataloudellisia kunnostuksia talkoovoimin
Elokuussa 2025 Juvajoen alaosan potentiaalisilla koskialueilla toteutettiin talkoilla pienimuotoisia virtavesikunnostuksia. Talkoissa rakennettiin kolme kutusoraikkoa ja yksi kivikynnys sekä monipuolistettiin virtaamaolosuhteita asettelemalla suurempia kivilohkareita jokiosuudelle ja muotoilemalla reuna-alueiden kivikoita. Reuna-alueille myös lisättiin kiviä suojaamaan reunaa virtaaman aiheuttamalta eroosiolta. Satavesi virtaa -hankkeessa tehdystä virtavesikunnostuksen suunnittelusta vastasi asiantuntija Jerome Tornikoski Pyhäjärvi-instituutista. Talkootöissä ahkeroivat kahtena iltana Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen ja Ermail Oy:n riuskat talkoolaiset.
_pieni.jpg)
Satavesi virtaa – paikallisvedet paremmiksi -hanke toteutti pienimuotoisia vesiensuojelua ja vedenlaatua parantavia toimenpiteitä kuuden eri vesiensuojeluyhdistyksen alueella. Lisäksi hankkeessa lisättiin yhdistysten ja ranta-asukkaiden tietoisuutta paikallisista vesistä ja toimenpiteistä, joilla saadaan positiivisia vaikutuksia vesiympäristöissä. Hanke päättyi lokakuussa 2025. Lue lisää hankkeesta täältä: Satavesi virtaa –paikallisvedet paremmiksi.
Kuvat talkoista Eurajoen vesiensuojeluyhdistys/ Susanne Ekroth
JOKIOHJELMA
Pyhäjärvi-instituutti
S-posti: toimisto@pji.fi
Puhelin: 0440 344 054
Ota yhteyttä
Ohjelman rahoittajina ovat Euran kunta, Eurajoen kunta, Rauman vesi, Säkylän kunta, JVP-Eura Oy, Jujo Thermal Oy, UPM Communication Papers Oy ja Biolan Oy.
